Post by v33tu on May 18, 2008 11:54:36 GMT -5
Gentilicio
Nimi: Gentilicio
Laji: Koira
Rotu: Sekarotuinen. Ajokoiraa, saksanpaimenkoiraa ja paljon muita karvaisia rotuja.
Ikä: 5, ( Ihmisissä 35)
Korkeus: 75 cm
Sukupuoli: Uros
Luonne: Tämä koira on varsin erikoinen ilmestys. Gent on viekas konkari, vaikka onkin varsin kömpelö. Tämä maanläheinen uros ei kovinkaan paljoa välitä muista koirista, vaikka monesti esittää niin, mutta todellisuudessa hän tavoittelee vain omaa etuansa. Gentilicio on siitä erikoinen, että yleensä hänen mielialansa riippuu usein säästä. Tottakai tämä ei määrää kokonaan hänen luonnettansa, vain sen että millä tuulella Gent on. Mutta perusluonteeltaansa uros on hälläväliä- tyyppiä. Koira ei ole kovinkaan hyvä taistelemaan, ja mieluummin vain alistuu raukkamaisesti vahvimpiensa eteen, vaikka käyttäytyykin muuten röyhkeästi muita uroksia kohtaan. Nartuille Gent on kunnon nuoleskelija ja yrittää päästä narttujen suosioon, joka ei kovin useasti onnistu. Äkillisen mielialavaihtelun ansiota Gentilicio ei ole haalinut itsellensä paljoa ystäviä tai edes myötätunnon osoituksia. Jos tämä uros joskus tapaa häntä heikomman otuksen, mahtailee Gent mielin määrin jolloin kaikki itseensä kohdistunut agressiivisuus kostautuu tälle uhrille. Gentilicio on aika äkkipikainen ja ei tule toimeen susien kanssa, edes pakon uhalla. Susia hän nimittäin vihaa koko sydämmestänsä. Sudet ovat riistäneet Gentiltä jo aivan liian paljon..
Huonon näkönsä takia Gent astuu usein harhaan ja nyrjäytykset ym. Ovat hyvin todennäköisiä tämän kulkiessaan metsässä. Tosin huononäköisyys on Gentin suuri salaisuus jota ei helpolla paljasta. Gent muuten pitää linnuista, ja erityisesti niiden sulista.
Tässä mielialat säiden mukaan:
Aurinkoinen: Suopea, jopa ystävällinen
Sumuinen: Salaperäinen ja hiljainen, tavallista uteliaampi.
Sade/Rankkasade: Pelokkaampi ja alistuvaisempi
Myrsky: Uhoava ja sotainen. Suuremmatkaan eivät ole tällöin Gentin tiellä.
Leuto: Tavallinen.
Ulkonäkö:
Gent on roteva ja melkein sudenkorkuinen koira. Karvoitus on ilmava ja tuuhea, ja uros on aika lihaksikas koira. Väritykseltään Gent on hiekanruskea, ruskein kynsin ja mukana myös on punaruskea pysty harjas. Silmät ovat harjaksen väriset. Varsin roteva otus.
Menneisyys:
Oli synkkä päivä, satoi ja lammikot täyttivät metsän korpisuon vieressä. Sekarotuinen narttu makoili maassa hikisenä ja märkänä, puolisonsa kanssa. Vesi oli kastellut koirat läpimäräksi.
Oli synnytyksen aika ja jo kaksi pentua makoilivat kylmissään hyytävällä sammaleella ilman suojaa. Uros käveli hätääntyneenä edestakaisin kostealla maaperällä, tietämättä mitä tehdä. Pentujen elämä oli alkanut heikoin turvin keskellä kaatosadetta ilman pitävää suojaa ja turvaa. Narttu läähätti raskaasti ja keskittymättä viimeiseen pentuun huusi sen sijasta puolisolleen.
" Mitä oikein ajattelet! Hae jotain lämmikettä,
pennut jäätyvät! Tai etsi jokin suoja! ÄKKIÄ!
Luuletko että asiat parenevat itsestään?
Tee jotain!"
Emo ei enään jaksanut, vaan pudotti päänsä maahan ja sulki silmänsä. Oli ottanut todella koville kaksi muutakin pentua, mutta viimeinen oli erittäin hankalassa asennossa. Mutta narttu ei vain antanut pennun jäädä liiaksi puristuksiin ja kuolla, joten hän keräsi voimansa ja yritti kaikin voimanrippeiden kera saada pentua ulos. Huuto kaikui metsässä ja kaatosade vain yltyi enemmän ja enemmän, tilanne näytti toivottomalta. Lopulta viimeinen pentu saatiin vaivoin ulos, ja kauhu oli sitäkin suurempi. Hiekanruskea pentu oli vahvan kalvon sisällä ja napanuora oli kaulan ympärillä, oliko pentu kuristunut? Narttu katkaisi napanuoran äkkiä ja söi kalvon ripeästi pois. Pennun hengitys oli heikko, mutta näytti että se jäisi henkiin. Narttu ei enään jaksanut, vain yritti rentoutua ja makoili maassa raskaan läähätyksen kera, jolloin uros laskeutui nartun ja pentujen ympärille makaamaan lämmikkeeksi. Onneksi myös kaatosade alkoi hellittämään, eikä parin tunnin päästä tullut kuin tihkutusta.
Seuraavana päivänä oli aika antaa pennuille nimet. Ensimmäinen pentu, ja suurin, sai nimekseen Fuénte, kaunis narttupentu taas Miracle, ja viimeinen kamppailijamme Gentilicio.
Jo seuraavalla viikolla isä oli saanut aika lailla tarpeekseen kaikesta siitä vastuusta ja huolenpidosta, minkä pennut vaati, joten emon käydessä metsässä isä hyvästeli pennut. Ainoa asia jonka hän jätti jälkeensä, oli puukko joka oli koristeellisessa kotelossa. Hän ei tahtonut sanoa puolisollensa suoraan, joten lähti salaa pois.
Narttu ei pitänyt siitä ajatuksesta, että pitäisi hoitaa pentuja yksin. Se oli ollut tarpeeksi hankalaa jo vain viikon ajan, ja asiat hankaloituvat entisestään kun ruokaakin pitäisi hankkia. Ensimmäinen kuukausi oli täyttä tuskaa, sillä pentuja piti valvoa ympäri päivän eikä emo itse osannut kunnolla edes saalistaa. Joten hän laihtui miltei olemattomiin ja maitokin oli hyvin vähäistä, joten eräänä päivänä kun pennut olivat tasan puolitoista kuukautta, jätti narttu pennut yksin luolan suojaan ja lähti hakemaan ruokavarastoa. Pennut olivat ehtineet leikkiä vain muutaman minuutin, kun suuri olento saapui luolaan.
Se oli julma ja tunteeton tappajasusi. Susi saapui luolaan uhkaavin elein, näytteli hampaitansa ja uhkaili pentuja. Pennut yrittivät perääntyä, eikä muuta pakoreittiä ollut kuin luolan suuaukko joka sijaitsi hirviön takana. Susi oli todellakin suurikokoinen ja pentujen silmistä jättiläinen. Aina niin voimakasluontoinen Miracle yritti pähkäillä pakoreittiä, eikä aikonut jäädä tuon suden ruokalistalle. Siro pentu katseli hieman hätääntyneenä ympärillensä, kunnes yritti harhauttaa sutta juoksemalla oikealle jonka jälkeen kääntyi äkkinäisesti suden jalkoväliä kohti. Susi, joka oli kokenut tappelija, nappasi vain tyynesti narttupennun heikosta etujalasta kiinni ja heitti pennun kallioseinämää vasten, repäisten samalla jalan polvesta alaspäin irti. Verivana kulki urossuden suusta kallioseinämään asti, ja narttupentu pyörtyi kivusta. Gent ja Fuénte manasivat kyyneleet puskien otuksen alimpaan helvettiin yrittäessä edes katsoa siskoansa. Onneksi pienin pentu, Gent, muisti isänsä puukon jonka vetäisi koristekotelosta irti ja juoksi siskonsa eteen. Pippurinen pentu käski veljensä hakea sideharsoa ja sitoa siskon jalan samalla kun itse puolusti sisaruksiansa. Susi ei pitänyt ajatuksesta että pentu pelastettaisiin, joten varmin askelin hän kiisi kohti pentuja. Hyökkäessään kynnet edellä Gentilicio tökkäisi puukon suden rintakehän sivuun, joka sai suden perääntymään ihmeen paljonkin. Susi katsoi koteloa ja puukkoa kauhistuneesti ja järkyttyneenä hän huusi:
" Mistä.. Mistä saitte tämän?!"
Gent vastasi pelästyneesti:
" Se oli... Isäni."
Susi katsahti pentuja niin kauhistuneella ilmeellä kun voi, kunnes nappasi puukon ja kotelon mukaansa, ja juoksi luolasta pois.
" Se.. Oli.. Velipuoleni." Hän ehti sanoa hiljaa ennen lähtemistään. Kaukana luolasta erottui suden tuskallista karjuntaa ja huutoa, ja kun pahin vaara oli ohi, pennut alkoivat hoitamaan siskoansa.
Gent kauhistui kun siskon kasvotkin olivat veressä. Se oli tullut teräväkivisestä kalliosta kun Mira paiskautui seinää vasten. Kyyneleet punkivat jokaisen silmistä, myös Miraclen joka heräsi uskomattomaan tuskaan ja kipuun.
Nuo tuskanhuudot kuuluivat emonkin korviin, joka oli jo luolan vieressä. Pudottaen maahan kaksi suurta peuraa, juoksi emo luolaan järkyttyneena ja kaatui maahan. Huuto raikui metsän läpi, emo piti omana syynänsä tyttärensä rampautumista. Perhe hoiti Miraa loppupäivän, loppuviikon. Meni puoli vuotta että Miracle oppi taas kävelemään ja arvet alkoivat arpeutumaan kunnolla. Sitten monen, monen kuukauden jälkeen tahtoi Gentilicio nähdä maalilmaa, joten hän päätti jättää perheensä ja kotikontunsa. Kaikista vaikeinta tuli oman siskonsa jättäminen, sillä Gent oli aina hänen puolellansa ja turvana. Uros jätti hyvästit, ja vallanhimoisena ja nuorena lähti kohti merta.
Kesti vuoden, melkein toisenkin ennen kuin Gentilicio alkoi löytämään ihmisasutusta ja koiria paljon enemmän. Saalistamista ei enään tarvinnut, piti vain löytää oikea ihminen oikeaan aikaan ja sai maistella ihmisten ruokia ja tavata muita koiria. Tosin, itsenäinen nuori uros ei viihtynyt kovin kauaa kaupungissa ja ihmisten huomiossa, joten vankan kaveripiirin löydettyään uivat porukka Gentin johtamana suurelle saarelle jossa oli harvaa asutusta mutta paljon koiria. Gent opetti ystävilleen miten saalistamaan, sillä he olivat eläneet vain hyväsydämisten ihmisten ruoanjämillä. Meni pari kuukautta ja Gent oli muiden johtaja ja porukka saalistivat yhdessä suurempiakin riistoja. Silloin Gent oli jo lauman johtaja, ja alkoi värväämään lisää porukkaa laumaansa. Gentin vetävän luonteensa ja hyvän neuvottelutaitonsa ansiota ei kestänyt kauaa, ja laumassa oli jo parikymmentä jäsentä.
Tälle saarelle oli lauman tarkoitus asettua, ja vallanhimoinen Gentiliciolle ei riittänyt vain maataipale jonka hän oli ostanut paikalliselta laumalta, piti olla kylä, johtajan oma 'huvila' ja tietenkin lauman oma tavaramerkki. Oikean etutassun anturaan polttomerkattiin yksinkertainen ympyrä ja pari hassua viivaa, joka tosin on Gentiltä jo kulunut pois.
Mutta, laumoineensa tämä uros alkoi rakentamaan kylää, viittä pienempää taloa, yksi keskikokoinen, ja yksi huvilantapainen iso kaksikerroksinen talo. Gent palkkasi vakirakentajia kyläänsä, ja maksoi myös työläisille hyvin.
Uusi lauma vaikutti saaren historiaan paljonkin, hienon kylän ja savesta tehtyjen talojen ansiota. Ja kun kylä oli valmis, oli Gent jo neljä vuotta. Laumassa oli noin kolmekymmentä henkilöä, saaren suurin lauma. Laumalla oli paljon tavaraa ja hyödyllisiä asioita, arvoasemat ja varajohtajat. Tavaroita Gent ja laumalaiset olivat kaupanneet muilta laumoilta, sillä välit muihin laumoihin oli erinomaiset.
Valitettavasti jonkin ajan päästä saarelle rantautui rosvojoukko, jonka laumalaiset olivat vain susia. He kaappasivat pienen rantataipaleen itsellensä ja yrittivät rakentaa sinne onnettomia sateensuojia, mutta turhaan.
Kerran rosvojoukon viestintähenkilö saapui Gentin luokse omille alueilleen kirje mukanansa. Susi oli aika vanha, mutta Gent muisti suden jossain, sillä hän kantoi kaulassansa tuttua puukkoa. Gent kun vihasi susia ennestäänkin, Gentin päässä vain naksahti tunnistaessaan puukon. Nykyäänkin, kohtauksia tulee susia tavatessaan. No, Gent hyökkäsi välittömästi suden kimppuun ja vahvempana tappoi suden raa-asti ja hullunpilke silmäkulmassa. Aukiolla makasi vain kuollut susi, ja lihaksia pullisteleva vahvistunut koira. Gentin suupielistä valui verta, ja koko susi oli raatelun jäljiltä suden vieressä. Laumalaisensa katselivat kauhistuneena kun johtajansa karjui mielipuolisesti ja nauroi kuolleelle sudelle. Puukko ripustettiin temppelin seinälle, johtajan tuolin ylle. Tämä sai rosvojoukon halveksimaan koiralaumaa, etenkin susien johtaja. Viestintuoja oli johtajan täysiveli, joka puolestaan vihasi velipuoltansa, Gentin isää, ja Gent taas vihasi Gentin velipuolta, täysisutta. Tämän Gent sai tietää rosvojoukolta, jolloin julistettiin sota näiden kahden lauman välille.
Vain yksi yö ennen virallista sotaa, kaikki Gentin laumalaiset nukkuivat ja keräsivät voimaa koitokseensa. Kukaan ei aavistanut, että vastassa oleva lauma olisi petturimainen eikä kannattanut rehtiä sotaa. Yöllä, rosvot olivat varastaneet Gentin lauman bensatankit, jotka leviteltiin kylän ympärille ja talojen päälle. Tarvittiin vain yksi kipinä, joka sai tulen leimahtamaan kohtalokkaaseen roihuun. Kylä kärysi ja liekit löivät ilmaa vasten, jäljelle jääneet bensatankit räjähtelivät ja tuhosivat kylän. Gent tajusi tilanteen ja heräsi äkkiä, kun vartija soitti hätätorvea. Laumasta vain viisi koiraa selvisivät, joista kolme tapettiin rannalla rosvojen toimesta. Gent ja ajokoiranarttu uivat pois, mutta eksyivät toisistaan myrskyisestä vedestä. Siihen loppui kuuluisan lauman historia, mutta Gentin matka jatkui..
Aallot paiskasivat suurehkoa koiraa moneen suuntaan, kunnes monen, monen tunnin jälkeen entisen laumanjohtajan voimat ja tahto loppuivat. Sulkien silmänsä uros paiskahteli kiviä vasten, luultavimmin koralliriuttoja. Seuraavaksi, uros heräsi lämpimällä rannalla puoliksi tyynessä vedessä, puoliksi hiekalla. Saari oli suurikokoinen, nimeltänsä Verkosto.
Pelaaja: V33tu, veeravuorio@hotmail.com
Nimi: Gentilicio
Laji: Koira
Rotu: Sekarotuinen. Ajokoiraa, saksanpaimenkoiraa ja paljon muita karvaisia rotuja.
Ikä: 5, ( Ihmisissä 35)
Korkeus: 75 cm
Sukupuoli: Uros
Luonne: Tämä koira on varsin erikoinen ilmestys. Gent on viekas konkari, vaikka onkin varsin kömpelö. Tämä maanläheinen uros ei kovinkaan paljoa välitä muista koirista, vaikka monesti esittää niin, mutta todellisuudessa hän tavoittelee vain omaa etuansa. Gentilicio on siitä erikoinen, että yleensä hänen mielialansa riippuu usein säästä. Tottakai tämä ei määrää kokonaan hänen luonnettansa, vain sen että millä tuulella Gent on. Mutta perusluonteeltaansa uros on hälläväliä- tyyppiä. Koira ei ole kovinkaan hyvä taistelemaan, ja mieluummin vain alistuu raukkamaisesti vahvimpiensa eteen, vaikka käyttäytyykin muuten röyhkeästi muita uroksia kohtaan. Nartuille Gent on kunnon nuoleskelija ja yrittää päästä narttujen suosioon, joka ei kovin useasti onnistu. Äkillisen mielialavaihtelun ansiota Gentilicio ei ole haalinut itsellensä paljoa ystäviä tai edes myötätunnon osoituksia. Jos tämä uros joskus tapaa häntä heikomman otuksen, mahtailee Gent mielin määrin jolloin kaikki itseensä kohdistunut agressiivisuus kostautuu tälle uhrille. Gentilicio on aika äkkipikainen ja ei tule toimeen susien kanssa, edes pakon uhalla. Susia hän nimittäin vihaa koko sydämmestänsä. Sudet ovat riistäneet Gentiltä jo aivan liian paljon..
Huonon näkönsä takia Gent astuu usein harhaan ja nyrjäytykset ym. Ovat hyvin todennäköisiä tämän kulkiessaan metsässä. Tosin huononäköisyys on Gentin suuri salaisuus jota ei helpolla paljasta. Gent muuten pitää linnuista, ja erityisesti niiden sulista.
Tässä mielialat säiden mukaan:
Aurinkoinen: Suopea, jopa ystävällinen
Sumuinen: Salaperäinen ja hiljainen, tavallista uteliaampi.
Sade/Rankkasade: Pelokkaampi ja alistuvaisempi
Myrsky: Uhoava ja sotainen. Suuremmatkaan eivät ole tällöin Gentin tiellä.
Leuto: Tavallinen.
Ulkonäkö:
Gent on roteva ja melkein sudenkorkuinen koira. Karvoitus on ilmava ja tuuhea, ja uros on aika lihaksikas koira. Väritykseltään Gent on hiekanruskea, ruskein kynsin ja mukana myös on punaruskea pysty harjas. Silmät ovat harjaksen väriset. Varsin roteva otus.
Menneisyys:
Oli synkkä päivä, satoi ja lammikot täyttivät metsän korpisuon vieressä. Sekarotuinen narttu makoili maassa hikisenä ja märkänä, puolisonsa kanssa. Vesi oli kastellut koirat läpimäräksi.
Oli synnytyksen aika ja jo kaksi pentua makoilivat kylmissään hyytävällä sammaleella ilman suojaa. Uros käveli hätääntyneenä edestakaisin kostealla maaperällä, tietämättä mitä tehdä. Pentujen elämä oli alkanut heikoin turvin keskellä kaatosadetta ilman pitävää suojaa ja turvaa. Narttu läähätti raskaasti ja keskittymättä viimeiseen pentuun huusi sen sijasta puolisolleen.
" Mitä oikein ajattelet! Hae jotain lämmikettä,
pennut jäätyvät! Tai etsi jokin suoja! ÄKKIÄ!
Luuletko että asiat parenevat itsestään?
Tee jotain!"
Emo ei enään jaksanut, vaan pudotti päänsä maahan ja sulki silmänsä. Oli ottanut todella koville kaksi muutakin pentua, mutta viimeinen oli erittäin hankalassa asennossa. Mutta narttu ei vain antanut pennun jäädä liiaksi puristuksiin ja kuolla, joten hän keräsi voimansa ja yritti kaikin voimanrippeiden kera saada pentua ulos. Huuto kaikui metsässä ja kaatosade vain yltyi enemmän ja enemmän, tilanne näytti toivottomalta. Lopulta viimeinen pentu saatiin vaivoin ulos, ja kauhu oli sitäkin suurempi. Hiekanruskea pentu oli vahvan kalvon sisällä ja napanuora oli kaulan ympärillä, oliko pentu kuristunut? Narttu katkaisi napanuoran äkkiä ja söi kalvon ripeästi pois. Pennun hengitys oli heikko, mutta näytti että se jäisi henkiin. Narttu ei enään jaksanut, vain yritti rentoutua ja makoili maassa raskaan läähätyksen kera, jolloin uros laskeutui nartun ja pentujen ympärille makaamaan lämmikkeeksi. Onneksi myös kaatosade alkoi hellittämään, eikä parin tunnin päästä tullut kuin tihkutusta.
Seuraavana päivänä oli aika antaa pennuille nimet. Ensimmäinen pentu, ja suurin, sai nimekseen Fuénte, kaunis narttupentu taas Miracle, ja viimeinen kamppailijamme Gentilicio.
Jo seuraavalla viikolla isä oli saanut aika lailla tarpeekseen kaikesta siitä vastuusta ja huolenpidosta, minkä pennut vaati, joten emon käydessä metsässä isä hyvästeli pennut. Ainoa asia jonka hän jätti jälkeensä, oli puukko joka oli koristeellisessa kotelossa. Hän ei tahtonut sanoa puolisollensa suoraan, joten lähti salaa pois.
Narttu ei pitänyt siitä ajatuksesta, että pitäisi hoitaa pentuja yksin. Se oli ollut tarpeeksi hankalaa jo vain viikon ajan, ja asiat hankaloituvat entisestään kun ruokaakin pitäisi hankkia. Ensimmäinen kuukausi oli täyttä tuskaa, sillä pentuja piti valvoa ympäri päivän eikä emo itse osannut kunnolla edes saalistaa. Joten hän laihtui miltei olemattomiin ja maitokin oli hyvin vähäistä, joten eräänä päivänä kun pennut olivat tasan puolitoista kuukautta, jätti narttu pennut yksin luolan suojaan ja lähti hakemaan ruokavarastoa. Pennut olivat ehtineet leikkiä vain muutaman minuutin, kun suuri olento saapui luolaan.
Se oli julma ja tunteeton tappajasusi. Susi saapui luolaan uhkaavin elein, näytteli hampaitansa ja uhkaili pentuja. Pennut yrittivät perääntyä, eikä muuta pakoreittiä ollut kuin luolan suuaukko joka sijaitsi hirviön takana. Susi oli todellakin suurikokoinen ja pentujen silmistä jättiläinen. Aina niin voimakasluontoinen Miracle yritti pähkäillä pakoreittiä, eikä aikonut jäädä tuon suden ruokalistalle. Siro pentu katseli hieman hätääntyneenä ympärillensä, kunnes yritti harhauttaa sutta juoksemalla oikealle jonka jälkeen kääntyi äkkinäisesti suden jalkoväliä kohti. Susi, joka oli kokenut tappelija, nappasi vain tyynesti narttupennun heikosta etujalasta kiinni ja heitti pennun kallioseinämää vasten, repäisten samalla jalan polvesta alaspäin irti. Verivana kulki urossuden suusta kallioseinämään asti, ja narttupentu pyörtyi kivusta. Gent ja Fuénte manasivat kyyneleet puskien otuksen alimpaan helvettiin yrittäessä edes katsoa siskoansa. Onneksi pienin pentu, Gent, muisti isänsä puukon jonka vetäisi koristekotelosta irti ja juoksi siskonsa eteen. Pippurinen pentu käski veljensä hakea sideharsoa ja sitoa siskon jalan samalla kun itse puolusti sisaruksiansa. Susi ei pitänyt ajatuksesta että pentu pelastettaisiin, joten varmin askelin hän kiisi kohti pentuja. Hyökkäessään kynnet edellä Gentilicio tökkäisi puukon suden rintakehän sivuun, joka sai suden perääntymään ihmeen paljonkin. Susi katsoi koteloa ja puukkoa kauhistuneesti ja järkyttyneenä hän huusi:
" Mistä.. Mistä saitte tämän?!"
Gent vastasi pelästyneesti:
" Se oli... Isäni."
Susi katsahti pentuja niin kauhistuneella ilmeellä kun voi, kunnes nappasi puukon ja kotelon mukaansa, ja juoksi luolasta pois.
" Se.. Oli.. Velipuoleni." Hän ehti sanoa hiljaa ennen lähtemistään. Kaukana luolasta erottui suden tuskallista karjuntaa ja huutoa, ja kun pahin vaara oli ohi, pennut alkoivat hoitamaan siskoansa.
Gent kauhistui kun siskon kasvotkin olivat veressä. Se oli tullut teräväkivisestä kalliosta kun Mira paiskautui seinää vasten. Kyyneleet punkivat jokaisen silmistä, myös Miraclen joka heräsi uskomattomaan tuskaan ja kipuun.
Nuo tuskanhuudot kuuluivat emonkin korviin, joka oli jo luolan vieressä. Pudottaen maahan kaksi suurta peuraa, juoksi emo luolaan järkyttyneena ja kaatui maahan. Huuto raikui metsän läpi, emo piti omana syynänsä tyttärensä rampautumista. Perhe hoiti Miraa loppupäivän, loppuviikon. Meni puoli vuotta että Miracle oppi taas kävelemään ja arvet alkoivat arpeutumaan kunnolla. Sitten monen, monen kuukauden jälkeen tahtoi Gentilicio nähdä maalilmaa, joten hän päätti jättää perheensä ja kotikontunsa. Kaikista vaikeinta tuli oman siskonsa jättäminen, sillä Gent oli aina hänen puolellansa ja turvana. Uros jätti hyvästit, ja vallanhimoisena ja nuorena lähti kohti merta.
Kesti vuoden, melkein toisenkin ennen kuin Gentilicio alkoi löytämään ihmisasutusta ja koiria paljon enemmän. Saalistamista ei enään tarvinnut, piti vain löytää oikea ihminen oikeaan aikaan ja sai maistella ihmisten ruokia ja tavata muita koiria. Tosin, itsenäinen nuori uros ei viihtynyt kovin kauaa kaupungissa ja ihmisten huomiossa, joten vankan kaveripiirin löydettyään uivat porukka Gentin johtamana suurelle saarelle jossa oli harvaa asutusta mutta paljon koiria. Gent opetti ystävilleen miten saalistamaan, sillä he olivat eläneet vain hyväsydämisten ihmisten ruoanjämillä. Meni pari kuukautta ja Gent oli muiden johtaja ja porukka saalistivat yhdessä suurempiakin riistoja. Silloin Gent oli jo lauman johtaja, ja alkoi värväämään lisää porukkaa laumaansa. Gentin vetävän luonteensa ja hyvän neuvottelutaitonsa ansiota ei kestänyt kauaa, ja laumassa oli jo parikymmentä jäsentä.
Tälle saarelle oli lauman tarkoitus asettua, ja vallanhimoinen Gentiliciolle ei riittänyt vain maataipale jonka hän oli ostanut paikalliselta laumalta, piti olla kylä, johtajan oma 'huvila' ja tietenkin lauman oma tavaramerkki. Oikean etutassun anturaan polttomerkattiin yksinkertainen ympyrä ja pari hassua viivaa, joka tosin on Gentiltä jo kulunut pois.
Mutta, laumoineensa tämä uros alkoi rakentamaan kylää, viittä pienempää taloa, yksi keskikokoinen, ja yksi huvilantapainen iso kaksikerroksinen talo. Gent palkkasi vakirakentajia kyläänsä, ja maksoi myös työläisille hyvin.
Uusi lauma vaikutti saaren historiaan paljonkin, hienon kylän ja savesta tehtyjen talojen ansiota. Ja kun kylä oli valmis, oli Gent jo neljä vuotta. Laumassa oli noin kolmekymmentä henkilöä, saaren suurin lauma. Laumalla oli paljon tavaraa ja hyödyllisiä asioita, arvoasemat ja varajohtajat. Tavaroita Gent ja laumalaiset olivat kaupanneet muilta laumoilta, sillä välit muihin laumoihin oli erinomaiset.
Valitettavasti jonkin ajan päästä saarelle rantautui rosvojoukko, jonka laumalaiset olivat vain susia. He kaappasivat pienen rantataipaleen itsellensä ja yrittivät rakentaa sinne onnettomia sateensuojia, mutta turhaan.
Kerran rosvojoukon viestintähenkilö saapui Gentin luokse omille alueilleen kirje mukanansa. Susi oli aika vanha, mutta Gent muisti suden jossain, sillä hän kantoi kaulassansa tuttua puukkoa. Gent kun vihasi susia ennestäänkin, Gentin päässä vain naksahti tunnistaessaan puukon. Nykyäänkin, kohtauksia tulee susia tavatessaan. No, Gent hyökkäsi välittömästi suden kimppuun ja vahvempana tappoi suden raa-asti ja hullunpilke silmäkulmassa. Aukiolla makasi vain kuollut susi, ja lihaksia pullisteleva vahvistunut koira. Gentin suupielistä valui verta, ja koko susi oli raatelun jäljiltä suden vieressä. Laumalaisensa katselivat kauhistuneena kun johtajansa karjui mielipuolisesti ja nauroi kuolleelle sudelle. Puukko ripustettiin temppelin seinälle, johtajan tuolin ylle. Tämä sai rosvojoukon halveksimaan koiralaumaa, etenkin susien johtaja. Viestintuoja oli johtajan täysiveli, joka puolestaan vihasi velipuoltansa, Gentin isää, ja Gent taas vihasi Gentin velipuolta, täysisutta. Tämän Gent sai tietää rosvojoukolta, jolloin julistettiin sota näiden kahden lauman välille.
Vain yksi yö ennen virallista sotaa, kaikki Gentin laumalaiset nukkuivat ja keräsivät voimaa koitokseensa. Kukaan ei aavistanut, että vastassa oleva lauma olisi petturimainen eikä kannattanut rehtiä sotaa. Yöllä, rosvot olivat varastaneet Gentin lauman bensatankit, jotka leviteltiin kylän ympärille ja talojen päälle. Tarvittiin vain yksi kipinä, joka sai tulen leimahtamaan kohtalokkaaseen roihuun. Kylä kärysi ja liekit löivät ilmaa vasten, jäljelle jääneet bensatankit räjähtelivät ja tuhosivat kylän. Gent tajusi tilanteen ja heräsi äkkiä, kun vartija soitti hätätorvea. Laumasta vain viisi koiraa selvisivät, joista kolme tapettiin rannalla rosvojen toimesta. Gent ja ajokoiranarttu uivat pois, mutta eksyivät toisistaan myrskyisestä vedestä. Siihen loppui kuuluisan lauman historia, mutta Gentin matka jatkui..
Aallot paiskasivat suurehkoa koiraa moneen suuntaan, kunnes monen, monen tunnin jälkeen entisen laumanjohtajan voimat ja tahto loppuivat. Sulkien silmänsä uros paiskahteli kiviä vasten, luultavimmin koralliriuttoja. Seuraavaksi, uros heräsi lämpimällä rannalla puoliksi tyynessä vedessä, puoliksi hiekalla. Saari oli suurikokoinen, nimeltänsä Verkosto.
Pelaaja: V33tu, veeravuorio@hotmail.com